Toiminta vai tulokset?

Accountability – kasvata omistajuutta ja vastuunottoa Strategian konkreettinen syöte toimeenpanoon on ne tärkeimmät tulokset, jotka halutaan saavuttaa.Tämä on myös positiivisen vastuunoton kulttuurin (Accountability) lähtökohta. Kun vastuunotto ja omistajuus yhteisistä tuloksista rakennetaan etukäteen, se vähentää epävarmuutta ja tulipalojen sammutusta kauden aikana. Eniten muutoksia, vastuunottoa […]

Mitä henkilöstötutkimus kertoo kulttuurista?

Henkilöstötutkimuksissa toimenpiteistä huolimatta kehittämiskohteet usein toistuvat samoina vuodesta toiseen. Miksi tulosten parantaminen on niin hidasta? Onko olemassa keino nopeuttaa muutosta? Vastuunoton kulttuurin näkökulma Yksilöt toimivat järkevästi ja heillä on syynsä käyttäytyä siten, kuin he käyttäytyvät. Käyttäytymistä ohjaa ajattelu, uskomukset. Uskomuksia ei voi muuttaa käskemällä. […]

Kulttuurilla on väliä – suomalaisen johtamisen kolme kehittämiskohdetta

Tuoreessa työelämä 2020-hankkeen tutkimuksessa suomalaisessa johtamisessa tunnistettiin kolme kehityskohdetta. Tunnistetut kehityskohteet linkittyvät sekä johtamiseen että organisaatiokulttuuriin. 1. Korkeampi kunnianhimon taso Kunnianhimon tason alhaisuus on itseään toteuttava ennuste eikä auta kehittymään. Organisaation ja yksilöiden kehittymiskyvyn aliarviointi saattaa tuntua riskittömältä valinnalta ja on lyhyellä tähtäimellä on helppo ratkaisu. […]

Ongelmia kulttuurissa? Tunnista 4 oiretta

Useita ulkoisia asioita ei voi kontrolloida, mutta organisaation kulttuuri asia, joka on täysin omassa vaikutuspiirissä. Alla 4 oiretta, jotka viestivät siitä että suorituskykyä on mahdollista parantaa vastuunoton kulttuurin (accountability) avulla: 1. Takkuilu tuloksissa, kangertelu projekteissa  Kun organisaatio alisuoriutuu, siihen on usein hyvin yksinkertainen syy: Henkilökunta […]

Voimaa toimeenpanoon vastuunoton kultuurilla

Erikoisalamme on vastuunoton kulttuuri (Accountability) ja kulttuurimuutos. Käytämme alan johtavan toimijan Partners In Leadershipin tuotteistamia osallistavia menetelmiä ja prosesseja, jotka on koeponnistettu tuhansissa onnistumisissa. Hitaus strategian toimeenpanossa on ongelma Tutkimuksien mukaan ylin johto ei niinkään koe hyvän strategian rakentamista ongelmana, ongelma on hitaus strategian toimeenpanossa. Vastuunoton kulttuuri on […]

Johda ja kasvata vastuunottoa

Millainen on moderni ja tulokset tuottava johtamiskulttuuri? Se mahdollistaa tiimien ja yksilöiden itsensä johtamisen. Itsensä johtamisen edellytyksenä on luottamuksellinen vastuunoton kulttuuri, Accountability. Positiivinen ja ennakoiva vastuunotto on jokaisen henkilökohtainen valinta ajatella ja toimia siten, että onnistutaan yhdessä. Modernissa johtamiskulttuurissa ihmisillä on selkeä yhteinen suunta ja sen mukaisesti […]